Varaa

👉 Coworking ei ole vain työtilaa – se on alusta kohtaamisille, työllistymiselle ja uusille yrityksille.

Coworking Kangasalan nykyinen toiminta päättyy 28.2.2026.

Konsepti itsessään on kuitenkin osoittanut toimivuutensa: kasvuhaluiset yksinyrittäjät, asiantuntijat ja yrittäjyyttä kohti etenevät tekijät etsivät yhteisöllisiä, inhimillisiä ja helposti saavutettavia työympäristöjä.

Kun asiantuntijatyölle on paikka omalla kylällä, elinvoima ei karkaa – se kasvaa, verkostoituu ja jää juurilleen.

Etsin nyt uutta tilaa ja yhteistyökumppania coworking-toiminnan jatkamiselle ja kehittämiselle. Konsepti on skaalautuva ja soveltuu erityisesti tiloihin, joissa halutaan:
– lisätä arkipäiväistä käyttöastetta
– synnyttää elävää, positiivista toimintaa
– tukea paikallista elinkeinotoimintaa ja yrittäjyyttä

Jos olet kiinteistönomistaja tai -sijoittaja, ja coworking-toiminnan käynnistäminen tai kehittäminen osana kiinteistösi käyttöä kiinnostaa, otathan yhteyttä. Keskustelen mielelläni erilaisista tiloista ja yhteistyömalleista.

terkuin Hildénin Noora (yhteystiedot)

Coworking Kangasala on avoinna jäsenille arkisin klo 8–16, vapaina aikoina myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Tilaa vuokrataan yksityiskäyttöön arkisin ajalla klo 16–21 sekä viikonloppuisin (koko päivä klo 8–21). Varaukset ja jäsenyystiedustelut sähköpostitse hello@coworkingkangasala.fi.

Kysy

Haluatko lisätietoa yhteistoimiston tiloista, meiningistä, jäsenistä tai mistä vaan? Haluatko kysellä sopisiko jäsenyys juuri sinulle?

Voit lähettää vapaamuotoisen viestin /yhteydenottopyynnön sähköpostitse (hello@coworkingkangasala.fi), tai vastaamalla muutamaan kysymykseen:

Sopisiko jäsenyys juuri sinulle?

Vastaa vapaamuotoisesti tai rasteilla ruutuun, niin laveasti kuin haluat; Kentistä vain sähköpostiosoite on pakollinen:
Nimi
Sähköposti(Pakollinen)
Kuinka työskentelet?
Voit valita useita vaihtoehtoja
Työni sujuvaan ja mielekkääseen tekemiseen tarvitsen:
Voit valita useita vaihtoehtoja
Työskentelen viikon aikana..
Voit valita useita vaihtoehtoja
Aamulla haluan aloittaa työt noin klo:
Vastaa yleisimmän mukaan
Lopetan työpäivän noin klo:
Vastaa yleisimmän mukaan
Lähetä vielä lomakkeen tiedot, kiitos. Coworking-operaattori Noora ottaa sinuun yhteyttä lähettämiesi ajatusten pohjalta.

Yhteisöllinen työtila (engl. coworking tai coworking space) tarkoittaa järjestelyä, jossa eri yrityksissä työskentelevät henkilöt jakavat toimiston.

Kun haluat tulla töihin

Coworking Kangasala on uniikki yhteistoimisto Kangasalan keskustassa. Voit tulla toimistolle tekemään töitä, juttelemaan kahvin äärellä, inspiroitumaan itse ja inspiroimaan toisia – parhaina päivinä näitä kaikkia.

Coworking Kangasalan toimistotila on suunniteltu tukemaan sekä keskittymistä vaativaa työtä että vapaata ideoiden ja kuulumisten vaihtoa.

Hyvät työpöydät, hiljainen puhelinkoppi ja avara yhteistila tekevät hyvän toimiston – tervetuloa töihin!